Uutiset

Suomalaismenestystä IJSBA European Championshipin päätöspäivänä

IJSBA European Championship -kilpailut saatiin päätökseen sunnuntaina Belgiassa. Päätöspäivänä radalla nähtiin vielä kolme suomalaista kilpailijaa, jotka varmistivat hienon lopetuksen onnistuneelle kisaviikolle.

Aksel Rauhansalo aloitti päivän kilpailemalla JUNIOR Ski 13–15 4 Stroke Lites -luokassa. Hän sijoittui kolmannessa motossa neljänneksi, mikä oli myös hänen sijoituksensa luokan kokonaispisteissä.

Arto Järvenpää kilpaili Veterans Ski GP -luokassa. Kolmannessa ja ratkaisevassa motossa Arto ajoi seitsemänneksi, mutta kahden vahvan aiemman suorituksen ansiosta hän varmisti kokonaiskilpailun hopeasijan.

Siiri Salonen päätti suomalaispäivän PRO-AM Women Ski GRAND PRIX -luokassa. Hän ajoi kolmannessa motossa neljänneksi ja sijoittui luokan kokonaistuloksissa viidenneksi.

Päivän päätteeksi jaettiin palkinnot – ja suomalaisväriä nähtiin palkintopallilla:

🥇 Jose Vainio

🥈 Arto Järvenpää

🥉 Topi Järvenpää

Huikea päätös EM-kisaviikolle – Suomen tiimi osoitti jälleen tasonsa kansainvälisillä vesillä. Kiitos kaikille kilpailijoille ja tukijoukoille!