Aurinkoinen avauspäivä käynnisti Vesijettien SM-kauden Eurassa

Published by SJSL on

Suomen vesijettikausi käynnistyi vauhdikkaasti lauantaina 16.5.2026, kun Vesijettien SM-sarjan avausosakilpailu ajettiin aurinkoisessa säässä Eurassa sijaitsevassa Sieravuoren lomakeskuksessa. Kilpailupäivä tarjosi tiukkoja kaksinkamppailuja, näyttäviä ohituksia sekä onnistuneen startin kotimaiselle aquabike-kaudelle.

Kilpailuun osallistui yli 40 kuljettajaa eri puolilta Suomea sekä mukana nähtiin myös kansainvälistä väriä. Päivän aikana ratkottiin yhteensä 12 luokan palkintosijoitukset, ja radalla nähtiin kovatasoista kilpailua läpi päivän useissa eri luokissa. Useat lähdöt ratkesivat pienillä eroilla, ja kuljettajat hakivat heti kauden avauksesta tärkeitä pisteitä SM-sarjan kokonaiskilpailuun. Myös nuoret kuljettajat näyttivät kilpailussa vahvaa osaamista ja ennakkoluulotonta ajamista.

Aurinkoinen kevätsää ja kuljettajilta kehuja saanut rata loivat kilpailulle erinomaiset olosuhteet. Kilpailut etenivät päivän aikana sujuvasti ja turvallisesti.


Luokkien kolme parasta

Runabout GP1

  1. Anssi Viskari
  2. Henri Koppas
  3. Jose Vainio

Runabout GP4

  1. Jose Vainio
  2. Aada Tilenius
  3. Katarina Sepp

Runabout GP4 Ladies

  1. Katarina Sepp
  2. Adele Reiner-Latoseva

Runabout Junior GP4

  1. Elmeri Vuorio
  2. Kaur Kurvits
  3. Holger Kurvits

Ski GP1

  1. Jerry Olin
  2. Siiri Salonen
  3. Severi Salonen

Ski GP2

  1. Jerry Olin
  2. Nikolai Hämäläinen
  3. Janne Lyhde

Ski GP3

  1. Siiri Salonen
  2. Topi Järvenpää
  3. Toivo Salmela

Ski GP4

  1. Topi Järvenpää
  2. Henry Heininen

Ski Junior GP3

  1. Topi Järvenpää
  2. Toivo Salmela
  3. Niko Savolainen

Ski Junior GP4

  1. Ada Salminen
  2. Peppi Salminen

Ski Ladies GP1

  1. Tytti Savolainen
  2. Kirsi Salmela
  3. Nita Piironen

Ski Veteran GP1

  1. Arto Järvenpää
  2. Jarno Salmela
  3. Teemu Savolainen

Vesijettien SM-sarja jatkuu seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua Imatralla ajettavassa toisessa osakilpailussa.

Tulokset:

Moto kohtaiset tulokset:
SJSL tulospalvelu